Nettisivujen suunnittelu


Nettisivuja olen tehnyt vuodesta 1999 ja olenkin saanut tehdä monenlaisia sivuja monenlaisille asiakkaille.


Internetsivut palvelevat monenlaisia käyttäjiä ja erilaisten käyttäjien tarpeiden huomioon ottamiseen tarvitaan ymmärrystä erilaisista päätelaitteista ja käytettävyyteen vaikuttavista tekijöistä. Esimerkiksi sinä saatat katsoa tätä sivua kännykältä tai 27-tuuman laajakuvanäytöltä. Siitä huolimatta sivut pitäisi saada käytettävyydeltään ja ulkoasultaan miellyttäviksi. Lisäksi nettiselainten ja käyttöjärjestelmien laaja kirjo asettaa omat tekniset haasteensa. Minulla on pitkä kokemus hyvien ratkaisujen luomiseksi.


Visuaalisen ulkoasun suunnitteluun olen saanut paljon eväitä useilta graafisilta suunnittelijoilta, kuvataiteilijoilta ja valokuvaajilta, joiden kanssa minulla on ollut ilo työskennellä. Heiltä olen oppinut asemoinnin, rajauksen, kultaisten leikkausten ja erilaisten värimaailmoiden luomisen jaloa taitoa.


Erityisen mausteensa nettimaailman visuaaliseen suunnitteluun olen saanut opiskeluissani Teknillisessä korkeakoulussa, jossa opiskelin mm. tietoliikenteen signaalinkäsittelyä, työpsykologiaa ja johtamista. Opiskeluissani sain hyvin syvällisen ymmärryksen erilaisten kuvanpakkausalgoritmien (esim. JPG, GIF ja PNG) mahdollisuuksista ja rajoituksista. Tällä tavalla pystyn ulkoasua suunnitellessa ja valokuvatessa hakea ratkaisuja, jotka ovat mahdollisimman keveitä, nopeita ja tarkoituksenmukaisia.


Nettisivuja tehdessä käytän monia käytössä olevia tekniikoita. Rakennuspalikoina olen käyttänyt seuraavia munkkilatinalta kuulostavia lyhenteitä ja kieliä: HTML, XHTML, CSS, JavaScript, PHP, mySQL & Flash.


Jos nuo kuulostivat oudoilta, niin älä siitä murehdi. Sitä varten me nörtit olemme. Ota yhteyttä ja jutellaan miten voin olla avuksi.